Suomen ensimmäinen curli on pitkäkarvainen goldentäplikäs naaras Eurooppa Champion Karmen of Boomer & Smaragd eli ”Ipi”, joka muutti Siriuksen kissalaan vuonna 2001. Ipi oli Satu Hämäläisen mukana Portugalissa edustamassa rotuaan kansainvälisen katto-organisaatiomme FIFen yleiskokouksessa kun rodun hyväksyminen oli käsittelyssä. Vuonna 2002 Siriuksen kissalaan saapui kolme lisävahvistusta, Suomen ensimmäinen pitkäkarvainen uros EC & CFA CH Bear-Sun ja kaksi naarasta, pitkäkarvainen sinikilpikonna GIC Russicurl’s Kurlmensita ja lyhytkarvainen suklaahopeatabbynaamio IC Russicurl’s Chocodream. Silloin rotu ei ollut vielä hyväksytty FIFessä, vaan se hyväksyttiin virallisesti vasta vuoden 2005 alusta. Näihin aikoihin myös Mervi Ahlqvist (Magnificat-kissala) hankki ensimmäiset curlinsa. Nykyään curlikasvattajia löytyy Suomesta jo puolisen tusinaa ja curleilla on jo oma rotuyhdistyksensäkin. Rotu on maailmanlaajuisesti vielä niin harvinainen, että Euroopassakin curleja on vain muutamassa maassa. Suomessa on tähän mennessä rekisteröity parisensataa curlia ja Suomessa näitä kissoja näkee yleensä näyttelyissäkin, minkä takia monet tuomarioppilaat tulevat tänne tutustuakseen viehättävään rotuun.
Suomessa curleja on sekä pitkäkarvaisia että lyhytkarvaisia, värejä on myös paljon: yksivärisiä, esim. musta, sininen ja kilpikonnavärisiä, on valkokirjavia, erilaisia tabbyvärejä; tiikeri, täplikäs ja klassinen tabby. Myös eri naamiovärejä löytyy, siis ns. siamvärisiä, eli sinisilmäisiä kissoja joilla vartalo on vaalea ja vain kasvot, tassut ja häntä värittyneitä.
Näyttelyssä curleja esiintyy usein myös paneelissa. Vuoden 2009 Top-10 listalta löytyy aikuisista Eurooppa Champion Siriuksen IiroCurl, joka sijoittui kolmanneksi viidellä Kategorian paras -tuloksella. Tähän mennessä kolme curlia ovat saavuttaneet tittelin Junior Winner johon tarvitaan vähintään 5 kategorian paras voittoa alle 10 kuukauden iässä ja todella vaativan DM-siitostittelinkin on saavuttanut jo muutama curli. FIFen korkeimman näyttelytittelin Eurooppa Champion tai Eurooppa Premior (nykyään Supreme Grand Champion tai Premior) on saavuttanut tähän mennessä 17 Suomessa asuvaa tai Suomessa kasvatettua curlia.